Etusivu

Jak
Ventus
Lucas
Remu
Ropido

Entiset hahmot






Nimi Ventus Northeasterly
Nimen merkitys Latinaa; koillistuuli
Laji Koirasusi, mutta koiraa ainoastaan 12,5%
Ikä 1½ vuotias
Sukupuoli naaras
Lauma Afuel
Asema Metsästysryhmäläinen
Muuta ei kuulu ryhmittymiin

Luonne

Jo ensitapaamisella Ventuksen olemus tekee useimmiten lähtemättömän vaikutuksen. Nuorikon aitous, terve itsevarmuus ja temperamentti ovat päälimmäisiä puolia, jotka jäävät mieleen. Ventuksen yleisilme on eloisa ja hyväntuulinen. Naaras on käytökseltään oikeastaan kovin persoonallinen, se laulelee itsekseen ja tervehtii omalla tyylillään. Ventus on hymyileväinen ja helposti nauratettavissa. Ventus onkin hyvin sosiaalinen ja tutustuu uusiin tuttavuuksiin helposti.
Ventus on rohkea ja itsevarma, eikä se yritä olla enempää kuin on. Naaras uskaltaa kertoa mielipiteensä pelkäämättä että hänet syrjäytettäisiin tai häntä halveksuttaisiin. Ventuksella on kuitenkin hyvä tilannetaju, ja naaras onkin taitava käyttäytymään muiden mielialojen mukaisesti. Naaraalla on joskus tapana laukoa suustaan teräviä sanavalintoja ja vastaväitteitä, joilla varsinkin lirkuttelijoille saadaan jauhot suuhun. Ventus on sosiaalisesti kovin lahjakas, eikä sosiaalinen kanssakäyminen ole sille temppu eikä mikään. Naaras uskaltaa kertoa rehellisesti tunteensa muille, varsinkin muiden kehuminen tuntuu olevan erikoisen luonnollista Ventukselle. Vaikka täytyy myöntää, että Ventus edustaa naiskauneutta parhaimmillaan, se ei itse kiinnitä siihen huomiota. Itsevarmuus on Ventukselle luontainen piirre eikä mitenkään ilmene itserakkautena.
Luultavasti naaraan seurassa ollessaan kuitenkin huomaa, ettei se siedä kaikenlaista huumoria tai huulenheittoa. Ventus ei pidä pervoista vitseistä. Naaras ei voi sietää erityisesti seläntakana puhumista tai rasisimia. Neidolla on aina ollut tarve pitää heikompien ja pienempien puolia.
Ventuksella on hieman erikoinen tarve olla vapaa, joten se ei helposti sitoudu. Naaraan eräs huonoista puolista onkin, ettei se itse ikinä hakeudu tapaamaan ystäviään tai perhettään. Ventus rakastaa läheisiään yli kaiken, mutta kaiken muun lomassa niin sanotusti unohtaa "pitää yhteyttä". Naaraan läheiset saattavatkin pitää tyttöä hieman huithapelina ja kyllästyä tähän hieman ikävään luonteenpiirteeseen. Miesten suhteen Ventus on tahtomattaan hyvin vaikeastitavoiteltavissa. Nuorikko lämpenee harvinaisen hitaasti ja sen rakkauden tai edes ihastumisen saavuttamiseen menee helposti vuosia. Ventuksen kesyttämiseen menee siis aikaa.
Ventus ei varsinaisesti hakeudu tilanteisiin, joissa sen pitäisi kuunnella tai lohduttaa muita. Toki naaras mielellään niin tekee, jos tilanne sen vaatii, mutta Ventus ei ole kovin huolehtivaista tyyppiä. Naaras on kuitenkin luotettava, se ei ikinä menisi kertomaan salaisuuksia eteenpäin.
Ventus on itsepäinen eikä helposti tanssi kenenkään pillin mukaan. Naaras on henkisesti hyvin vahva, jonka takia se pystyy selviytymään rankemmistakin tapahtumista.
Ventus on opetettu vihaamaan Lahkon toimintaa ja välttämään tuohon uskontoon kuuluvia kaikin keinoin. Naaras toki ymmärtää isänsä käsityksen eikä pidä lahkolaisten toiminnasta itsekään. Nuorikko ei kuitenkaan halua tuomita lahkolaisiakaan saman tien ilman järkevämpiä perusteita. Ventus on ehdottoman tasa-arvon kannalla. Naaras on kävelevä esimerkki siitä, että naisetkin voivat olla henkisesti äärimmäisen vahvoja ja rohkeita. Ainut asia mistä nuorikko oikeasti suuttuu on rasismi. Oikeaudenmukaisuus, samanarvoisuus ja heikompien puolien pitäminen on Ventukselle hyvin tärkeitä arvoja. Suuttuessaan Ventus onkin niin tulinen ja tunteellinen, että siitä on leikki kaukana.

Suhteet

Aurora [LR] - rakastaa (äiti)
Remu [KAPA] - rakastaa (isä)
Aquilo [LR] - rakastaa (veli)
Favonius [SiuSiu] - rakastaa (veli)
Euro [Peikko] - rakastaa (veli)
Hazar [Tintti] - pitää
Kekouan [Kaamoksensusi] - pitää
Gioconda [Tahmis] - pitää

Menneisyys

Ventus syntyi Afuelilaiseen perheeseen kolmen veljensä kera. Perhe eli oikein onnellista ja rauhallista elämää äiti Auroran ja isä Remun kanssa. Jo pienestä pitäen pennuille kerrottiin Lahkosta, eikä ollenkaan kauniisti (Remun henkilökohtaisista syistä). Pennut oppivat halveksimaan ja jopa vihaamaan Lahkoa. Pentujen vartuttua hiukan, metsästysryhmään kuuluva äiti ja oikein hyvä saalistaja -isä veivät lapset metsälle ja alkoivat opettaa heille metsästystä. Pennut saivat kokeilla taitojaan muutamiakin kertoja vanhempiensa valvovan katseen alla. Puolivuotiaina pennut lähtivät omille teilleen, koko perhe hyvissä väleissä keskenänsä. Ventus lähti vaeltamaan kohti Afuelin jokea ja tapasi ensimmäisen perheen ulkopuolisen tuttavansa, Hazar Shualin (Tintti). Naaras jatkoi siitä matkaansa Djalan maille ja tapasi Kekouanin (Kaamoksensusi). Ventus ja puolikuulaisuros yhdessä suunnittelivat ja tekivät naaraan sulkakorvakorun. Tapahtumien jälkeen Ventus suuntasi Befalasin maille, harjoitti itsenäisesti saalistustaitoaan ja tutustui metsän lisäksi paremmin muihinkin Befalasin alueisiin. Ventus löysi tiensä seuraavaksi kalliomuodostelmille ja tapasi Giocondan (Tahmis).

Laulutaito

Ventus osaa laulaa puhtaasti ja kovin kauniisti. Naaraalla on tumma ja persoonallinen ääni ja hänen äänialansa - yllättävää kyllä - yltää paremmin matalalle kuin korkealle. Ventuksen ääni on vahva ja miellyttävä. Naaras keksii itse omia melodioita, joita se hyräilee usein. Joskus se myös sanoittaa kappaleensa. Myös puheääni ja nauru Ventuksella on matalampi ja käheämpi kuin naarailla yleensä.

Ulkonäkö

Ventus on hyvin luonnollisen ja huolettoman näköinen neito. Ventuksen rakenne on suuhteellisen siro, mutta naisellisen muodokas. Naaraalla on pitkät hoikat jalat ja keskipituinen häntä. Ventuksen silmät ovat suuret ja ilmeikkäät. Turkki nuorikolla on melko paksu, pehmeä, sillä naaras pitää siitä huolen. Ventus huolehtii myös kynsistään, ne ovat mustat ja hyväkuntoiset. Naaras omistaa lihakset joiden kera ei jää täysin alakynteen, mutta hän ei silti ole mainittavan lihaksikas. Ventus kantaa itsensä ryhdikkäästi, mutta ei ollenkaan ylimielisesti. Naaraas on muuten rakenteeltaan täysiveristä sutta muistuttava, mutta säkäkorkeutta hänellä on vähemmän, 65cm.
Ventus on kaksivärinen. Pohjavärinä sillä on puhdas valkoinen, jota on kokoinaisuudessaan enemmän kuin toista, vaaleanruskeaa väriä. Vaaleanruskea kuviointi ulottuu nenästä hännänpäähän ja muodostaa erilaisia muotoja kasvoihin, päähän, niskaan, selkään ja häntään. Vasemman silmän alla Ventuksella on ruskea viiru ja kolme pilkkua. Naaraan nenänpää on musta, anturat vaaleanruskeat. Ventuksen silmät ovat vaaleanpunertavan violetit, suuret ja pyöreät, ja siten eivät ollenkaan susimaiset. Naaraalla roikkuu vasemmassa korvassaan tummanruskea sulkakorvakoru (kts. menneisyys).

Saalistustaito

Jo pienestä pitäen Ventus sai hyvän metsästyskoulutuksen, niinkuin sisaruksensakin. Naaras oli alusta asti hyvin innokas ja kiinnostunut saalistamisesta. Ventuksen saalistamisessa on aina ollut eräs erikoinen seikka; hän tappaa saaliinsa mahdollisimman kivuttomasti ja tämän jälkeen pitää aivan lyhyen hiljaisen hetken, sanellen mielessään "viimeiset sanat" saaliille. Ventus harjoittaa taitojaan kokoajan, ja hänestä onkin tullut jo todella hyvä metsästäjä. Ventus liittyi Afuelin metsästysryhmään äitinsä tassujen jäljissä ollessaan yksivuotias.

Galleria



FanArt
Kiitos piirtäjille!



Pelaaja KAPA
Pelipaikka Andriaana


Hahmot, tekstit ja kuvat ellei toisin mainita © KAPA Sivupohja © hitodama